Ensimmäisen maailmansodan muiston huomioon ottaminen: saadut kokemukset

Euroopan historian talo järjesti 27. marraskuuta 2018 keskustelun ensimmäisen maailmansodan satavuotispäivän merkityksestä, merkityksestä ja vaikutuksista. Museo kutsui puhujia, jotka edustivat julkisen historian ja muistiperinnön eri aloja ja olivat aktiivisesti tekemisissä satavuotispäivän kanssa.

Tapahtumassa pohdittiin avoimesti ja rikasta saavutuksia ja haasteita, joita oli havaittu WWI:n satavuotiskaudella 2014–2018. Laajemmassa mielessä se auttoi pohtimaan prosesseja niiden keskeisten hetkien ja aiheiden ympärillä, jotka käytännössä mobilisoivat historian parissa työskenteleviä ihmisiä ja organisaatioita. Keskustelu oli kannustin arvioida, miten voidaan parhaiten luoda institutionaaliset kehykset, jotka yhdistävät eurooppalaiset, tukevat tutkimusta ja kansalaisten osallistumista ja luovat kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia kansallisten ja eurooppalaisten muistiperintöohjelmien tasapainottamiseksi esimerkiksi Euroopan komission toteuttaman Euroopan muistiperintöohjelman tai Euroopan parlamentin alaisuudessa toimivan Euroopan historian talon kaltaisilla aloitteilla.

Dublinin yliopiston historioitsija John Horne keskusteli muistin ja historian välisestä suhteesta ja siitä, miten tätä ( Jay Winterin kolikkona pidettyä) muistitapahtumaa voidaan analysoida hänen näkökulmastaan.

CegeSoman julkinen historioitsija Chantal Kesteloot keskusteli viranomaisten ja suuren yhteiskunnan roolista muistiperintöön investoimisessa tai itse asiassa vuosimuistossa. Virginia Crompton, joka on toimittajaystävällinen kulttuuriyrittäjä Big Ideasissa, kertoi joistakin osallistavista yhteisön osallistumispyrkimyksistä, joita hän on johtanut tekemään muutoin abstraktista satavuotisuudesta mielekkäämmän kansalaisille ja lapsille. Euroopan historian talon kuraattori Kieran Burns kertoi museon ensimmäisen maailmansodan näyttelystä, jossa kerrotaan ylikansallisesta tarinasta, joka auttaa etsimään eurooppalaista narratiivia.

Tässä lyhyessä raportissa tuodaan esiin useita tärkeitä teemoja ja näkemyksiä, joita puhujat ja osallistujat jakoivat keskustelun aikana.

Satavuotinen tuki uudelle historian tutkimukselle

Belgiassa tämä voi olla voimassa kaikkialla Euroopassa, mutta satavuotisjuhla auttoi siirtämään tutkimuksen painopistettä toisesta maailmansodasta WWI:hen ja edisti uusia lähestymistapoja WWI:n historiaan. Esimerkiksi sodan jälkeisten tapahtumien tarkastelu tai 1920-luvun liian deterministisen lähestymistavan uudelleentarkastelu. Nuorten tutkijoiden uudelle sukupolvelle tarjottiin rakenteellisesti enemmän rahoitusta. On kuitenkin myös tunnetta menetetyistä mahdollisuuksista mennä syvemmälle juurtuneeseen, maailmanlaajuiseen ja vaikeaan historiaan, joka liittyy siirtomaa-alueisiin. Keskustelu siitä, onko maailmansotaa pidettävä ”eurooppalaisena” sodana, on kehittynyt ja varmasti jatkuu, kun historioitsijat pyrkivät yhä enemmän havainnollistamaan maailmanlaajuisia keskinäisiä riippuvuussuhteita ja rakenteita. Toisaalta kulttuuriset, sosiaaliset ja henkilökohtaiset historiat ovat kuitenkin saaneet alkunsa suositun tutkimuksen eturintamassa, erityisesti marginalisoituneiden ryhmien, kuten ”Big Ideas” -hankkeen ”Big Ideas” ”The Big Ideas”, työjoukot, jotka ovat luoneet arvokkaita yhteyksiä historian ja muistin välille. Vieläkin enemmän näkökulmia on arvostettava, esimerkiksi sodan vaikutuksista ottomaanien valtakuntaan ja laajempaan alueeseen tai fasismin noususta. Tai koloniaalisia kokemuksia ja sodan kestäneiden vammojen historiaa (ja muistia). Yhteenvetona voidaan todeta, että satavuotisjuhla on vain raivannut tulevien tutkimusalojen pintaa.

Tuetaanko kansalaisten osallistumista? Onko seuraavaksi kyse ylikansallisesta kansalaismuistosta?

Muistoa ajateltaessa ensimmäinen mieleen tuleva asia on jonkinlainen virallinen parade, joka on tuotettu televisiota silmällä pitäen, kun valtionpäämiehet asentavat kukkia ja juhlistavat heijastelevia puheita. Ja kyllä, tämä tapahtui myös nykyisellä satavuotiskaudella sekä kansallisella että kansainvälisellä areenalla. Tänä aikana kansalaiset kuitenkin tehostuivat ja osallistuivat moniin toimiin. Europeanan kokoelma on hyvä esimerkki: tavalliset ihmiset kutsuttiin kuulemaan sota-aikaansa ja niihin liittyvät tarinat on aina sisällytetty Euroopan digitaalisiin kokoelmiin. Tai #playforpeace, jossa muusikot eri puolilla maailmaa tapasivat muistomerkkiä aseistautuneelle. Kuka omistaa muiston? Onko valtiolla edelleen oikeus osoittaa elinkautensa keskeisiä hetkiä vai tuleeko siitä yhä enemmän demokratisoitumista? Jos näin on, onko tämä prosessi riittävän osallistava kaikille yhteiskunnan jäsenille? Innovatiivista osallistumista koskevia ideoita on kehitetty satavuotisjuhlan yhteydessä, ja niiden vaikutuksia olisi tutkittava ja jaettava enemmän. Muista, että ensimmäinen maailmansodan satavuotisjuhla oli edelleen ainutlaatuinen muistotilaisuus, jolla oli ”elävä kosketus” eli henkilökohtainen merkitys eläville sukupolville heidän viimeaikaisen perhehistoriansa ansiosta.

Satavuotisjuhla tuo museot kansainväliseen ja paikalliseen muistitilaan

Euroopan historian talon kokoelma ja näyttelyjen kehittäminen juuri muistotilaisuuksien aikana hyötyi laajasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Roveretossa, Budapestissa, Ypresissä ja muissa esineitä lainanneet paikalliset ja valtakunnalliset museot osoittivat suurta kiinnostusta Euroopan historian talon ylikansalliseen narratiiviin. Uudet museot esittelivät paikallisia kokemuksia tai museoiden uusia lähestymistapoja, kuten ”In Flanders Fields Museum in Ypres” -museota, joka oli kaunis esimerkki maanjälkeisestä museosta. Tämä toi esiin uuden painopisteen monikulttuurisena alueena, joka meni ”kuolemaamme” pidemmälle. Yksi keskustelu, joka jatkuu, on matkailun ja muiden suosittujen vierailujen merkitys. Muiston kuluttajapuoli voi olla seikka, josta on vielä keskusteltava.

Nykyiset poliittiset realiteetit paljastetaan

Vaikka tutkijat, kouluttajat ja alan toimijat toivat esiin uuden kansalaismielen ja/tai kansainvälisen tunteen WWI:n kauhujen vuoksi, ei ole selvää, mihin toimiin tässä yhteydessä ryhdyttiin poliittisesti. Yhtäältä olemme nähneet yhteiset muistopäivät kulttuuridiplomatian välineenä. Liberaalit johtajat ovat pyrkineet arvostamaan julkisesti edistystä, jonka Eurooppa on saavuttanut menneisyyden väkivaltaisuuksien myötä, tai jopa sivuuttaneet nationalismin kielteisen puolen, kuten presidentti Macron teki marraskuussa 2018 pitämässään puheessa. Myös muuta kehitystä on tapahtunut. Keski- ja Itä-Euroopan muistikehys eroaa suuresti Länsi-Euroopasta, joka näyttää hallinneen Euroopan yleistä asialistaa. Itse asiassa voidaan väittää, että monet satavuotiset ovat juuri muotoutumassa Keski- ja Itä-Euroopan maiksi, jotka pyrkivät muistottamaan sodanvälisiä riippuvuussuhteitaan. Tämän jälkeen tulee esiin kysymys siitä, onko niin paljon historiaa, jota on tehty muistopäivinä ja niiden lähistöllä, merkki siitä, että poliittisia visioita tai ihanteita on nykyään yhä enemmän liian vähän?

Euroopalla on Euroopan komission hallinnoima Euroopan muistiperintöohjelma, jonka avulla historian parissa työskentelevät ihmiset ja organisaatiot voivat osallistua tiettyihin keskeisiin hetkiin ja aiheisiin. Koska tämän ohjelman tulevaisuus vuoden 2020 jälkeen tulee väistämättä esiin tulevana vuonna, saattaa olla viisasta pohtia saavutuksia ja haasteita, joita on nähty WWI:n satavuotiskaudella 2014–2018. Tämän perusteella voidaan arvioida, miten voidaan parhaiten luoda institutionaalinen kehys, joka yhdistää eurooppalaiset, tukee tutkimusta ja kansalaisten osallistumista ja luo kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia kansallisten ja eurooppalaisten muistiperintöä koskevien ohjelmien tasapainottamiseksi.