”The history in discussion” -sarja, Bryssel, Euroopan pääkaupunki?

Bryssel ’Euroopan pääkaupunki’, onko se ”kaupungin markkinointi” ennen käsitteen syntymistä?

Chloé Deligne korostaa, että historia on ennen kaikkea tarina; se on kehitetty tieteelliseksi ja akateemiseksi tieteenalaksi, jotta siitä tulisi tiede, mutta ennen kaikkea se on kerrottu. Historiallinen narratiivi muodostuu kuvien ja tarinankerronnan voimasta.

Termin ”pääkaupunki” käyttäminen kansakunnan, maan tai kansakuntien liiton sisällä on suhteellisen uusi. Ranskaksi sana ”capital” esiintyy 1500-luvulla viitekaupunkina. Tämä näkee modernin valtion syntyhistorian, joka huipentuu 1800-luvulle, kun perustetaan kansallisvaltioita, joilla kullakin on oma pääkaupunkinsa. Termi ”pääkaupunki” tarkoittaa kaupunkia, joka on toimielinten pääasiallinen kotipaikka, ja se on näin ollen termi, joka ilmenee valtion asteittaisessa perustamisessa. Aikaisemmilla kausilla tällä sanalla ei ole juurikaan merkitystä. Voimme puhua tuomioistuimen kotikaupungista, voimme puhua tärkeimmästä taloudellisesta ydinalueesta (monet Luoteis-Euroopassa), mutta kun puhumme alueistamme (entinen Etelä-Alankomaat), ajatus keskitetystä valtiosta kansallisvaltiosta on prosessi, joka kehittyy vielä hitaammin kuin muualla Euroopassa (Belgian perustaminen vuonna 1830).

Tämä ”pääoman” käsite on siis hyvin tuore Belgiassa. ”Keskittymän” käsite on mielekkäämpi Brysselissä. ensin entiseen Alankomaihin ja myöhemmin Belgiaan ja lopuksi Eurooppaan. Keskustassa on paljon merkitystä välitetyille keskusteluille ja kuville. Jos haluat olla jonkin keskuksena, sinun on näytettävä itsesi ja sanottava olevansa sen keskus. Brysselin eliitti on 1200-luvulta lähtien elättänyt tätä keskusta kuvien avulla, joiden tarkoituksena on mainostaa kaupunkia. Esimerkiksi Brysselin keskusta syytettiin Louvainin kaupungista, josta ensimmäinen Brabantin hallitsema dynamiikka alkoi; se julistettiin myös Antwerpenille, jolla oli merkittävä taloudellinen rooli sen hyväksi. Bryssel on useaan otteeseen pystynyt palaamaan ylhäältä, jotta voidaan luoda tietty jatkuvuus.

Pitkään aikaan Brysselin keskusta muokkasi tarinoiden ja kuvien rakentaminen sen sijaan, että toimielimet tunnustivat sen pääkaupungiksi; se rakennettiin myös oletusarvoisesti, koska sitä voitiin pitää ulkopuolisena verrattuna muihin, joiden saatavat saattavat vaikuttaa ilmeisemmiltä.

Voimmeko sanoa, että Charles V johti Brysselin eurooppalaiseen kohtaloon?

Bryssel oli 1600-luvulla prinssivaltiona ”Princelijke Stadt” eli prinssivallan säännöllinen asuinpaikka. Kaupunki on osa entisten alhaisten maiden kaupunkiverkostoa, johon kuuluivat modernit Benelux-maat ja osa Pohjois-Ranskaa. Roel Jacobs toteaa, että valta oli tuolloin perinnöllisen sotilaseliitin hallussa, joka liikkui jatkuvasti; joissakin paikoissa voima pysyi useammin kuin muualla, ja Bryssel oli onnistunut saamaan tämän aseman 1300-luvulta 1600-luvulle ja säilyttämään sen. Charles V:n (1515–1555) kunnioitus on Euroopan historian kannalta ratkaisevan tärkeä aika. hän on keskeinen hahmo sen ymmärtämisessä, mutta sillä on kriittisiä ja maailmanlaajuisia vaikutuksia. Näillä 1560-luvuilla oli merkittäviä vaikutuksia kaikkialla Euroopassa, ja nämä historialliset tapahtumat järjestettiin Brysselissä.

Kaupunki- eliitillä oli merkittävä rooli Brysselin kohtalossa prinssin asuinkaupunkina. Kuningas tarvitsi rahaa, hän valitti kauppiaille, käsityöläisille eli kaupunkien asukkaille. Aateluus, jolla oli sotilasvallan monopoli, aiheutti painostusta saadakseen maksun, ja useimmissa tapauksissa rahoittajat neuvottelivat kovasti saadakseen mahdollisimman vähän maksuja. Brysselin kauppiailla oli erilainen lähestymistapa: he olivat halukkaita maksamaan enemmän kuin mitä heiltä pyydettiin. Juuri he rahoittavat esimerkiksi Aula Magna/Great State Hall for Philip the Good – Duke of Burgundy -rakennusta Coudenbergin palatsissa (1452–1460). Syynä tähän on se, että Brysselin asukkaat odottivat, että Brysselin tuomioistuin tuottaisi taloudellista hyötyä. Keskiajalla kukaan ei ollut kustannuksiltaan kalliimpaa kuin Burgundyn herttua ja hänen tuomioistuinnsa. Juhlistaakseen sopimusta, syntymää ja häikäisyä he järjestivät juhlistisia puolueita, joissa rahat heitettiin kirjaimellisesti pois ovista ja ikkunoista. Tällä asiakkaalla olisi mahdollisuus saada aikansa hintattomin tulos: kullasta ja hopealangoista valmistettu kulta- ja hopeanauha. Brysselin tavoitteena oli vakiinnuttaa asemansa tämän ylellisyyskudoksen tuotantokeskuksena. Vapaaehtoisen investointipolitiikan vuorovaikutus, jotta siitä tulisi ylellisyystuotantoon liittyvä prinssipitoinen asuinkeskus, onnistui Brysselissä.

Jos Bryssel sai tärkeän poliittisen kannan, josta tuli prinssikaupunki ja sitten pääkaupunki, se ei pakottanut itseään vastakkainasetteluun. Burgundien saapuessa Brysseliin ja EU:n toimielinten välillä on yhtäläisyyksiä; yhtäläisyydet, jotka liittyvät Brysselin henkeen, jota havainnollistaa kaupungin symbolien valinta. Tässä yhteydessä on mielenkiintoista vertailla Antwerpeniä ja Brysseliä tämän kaupunkihengen ymmärtämiseksi (Manneken-Pis for Brussels on roomalainen sotilas, joka tuomitsi Antwerpenin jättiläisen).

Onko Brysselissä tänään eurooppalainen ”kupla”?

Onko Brysselissä eri yhteisöjä, jotka elävät ilman kontaktia tai vuorovaikutusta keskenään? Onko tällä Euroopan yhteisöllä tunne kuulumisesta Brysseliin? Mikä on kirjailijan asenne kaupunkiin?

Grażyna Plebanek sanoo, että eurokraattien romaanilla ”Illegal Liaison” on oma kielensä ikään kuin he asuisivat eri puolilla maailmaa. Brysselissä on varmasti Eurocrat Bubble, mutta se ei ole ainoa. Myös muita kansallisuuteen ja/tai sukupolviin liittyviä kuplia esiintyy.

Esimerkiksi Brysselin puolalainen yhteisö muodostaa erillisen kuplan. he ovat tulleet täältä töihin, palanneet Puolaan jonkin aikaa kotoutumatta ja heillä on vain vähän yhteyksiä kaupunkiin ja sen asukkaisiin. Sinulla on myös Marokosta tai Kongosta tulevien maahanmuuttajien toisen tai kolmannen sukupolven kupla. Niillä on enemmän vuorovaikutusta kaupungin kanssa. Jos tarkastellaan kaupungin sosiologiaa, voidaan huomata, että kaupungin alueet eivät ole todella sekalaisia. Erityisen tärkeitä ovat joidenkin kulttuurilaitosten aloitteet, joilla edistetään yhteisöjen kohtaamista eri taustoista tulevien taiteilijoiden (kuten KVS:n tai teatterin) isäntänä. Tähän mennessä yleisö on edelleen enimmäkseen belgialainen, mutta asiat ovat muuttumassa. Joissakin kulttuurikeskuksissa, kuten Pianofabriekissa Saint-Gillesissä, on jo erilaisia kansallisuuksia. Grażyna Plebanek on asunut Brysselissä lähes 15 vuotta. Michel Dufranne (RTBF) kertoi hänelle olevansa ”zinneke”, joka suositun kielen mukaan tarkoittaa Brysselissä asuvaa henkilöä, jolla on useita kulttuuri-identiteettejä ja joka arvostaa tätä moninaisuutta. Tämä termi ”zinneke” antaa henkilölle ”aseman”. Voi asua ja rakastaa Brysselissä, mutta samalla tuntee myös puolan Varsovasta. ”Zinneke” on paljon Brysselissä.

Roel Jacobs täsmentää, että Brysselin etninen syntyperä on ”ketje” ja että muualla juurensa on ”zinneke”. Nämä kaksi käsitettä ovat myönteisiä ja yhdessä muodostavat kaupunkiyhteisön identiteetin. Kaupungin on oltava vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa (tuonti, muutos ja vienti). Tämä on nationalismin vastateoria. Kaupungit ovat olleet siitä tietoisia jo pitkään. he kirjoittavat tarinansa sekä sisä- että ulkopuolelta.

Tämä ei ole Brysselin erityispiirre: tutustu Antwerpeniin 1500-luvulla. Antwerpenin suurin tulostin (ja Antwerpenillä oli keskeinen rooli painatuksessa ja kääntämisessä) oli ranskalainen tulostin Plantin. Suurin spekulaattori, joka kaksinkertaisti Antwerpenin kaupungin alueen luomalla Nieuwstraat-rakennuksen, oli Liège.

Mainitsen toisen esimerkin: flaaminkieliset primitiivit. Flaaminkielisten primitiivien pääpiirteenä on, että he eivät myöskään olleet primitiivisiä eivätkä yleensä myöskään flaaminkielisiä. Roger ”de la Pasture” on Ranskan kuninkaasta Tournaista. hän muutti Brysseliin, koska siellä oli Burgundin tuomioistuin, ja muutti nimensä Vander Weydeniksi. Hänen yhteistyökumppaninsa tai oppilaansa on nimeltään Memling (joka tulee Mainzin lähellä sijaitsevasta Memlingenistä). hänen muotokuvansa ovat tuomioistuinhahmoja tai tuomioistuimen palveluksessa olevia rahoittajia. Tämän jälkeen Memling työskenteli Bruggessa, jossa hän maalasi useita italialaisten pankkien ja kauppiaiden muotokuvia. Tässä kansainvälisessä ja avoimessa kontekstissa jätämme kansallismieliset huomautukset, eikä ole tarpeen pohtia, puhuvatko nämä ihmiset ranskaksi vai hollanniksi. Kaupunkeja, joiden menestys perustuu niiden avoimuuteen ulkomaailmaa kohtaan, voidaan pitää eurooppalaisina keskuksina.

Miten EU:n toimielinten ja eurokraattien läsnäolo vaikuttaa kaupunkiin?

Ovatko eurokratiat ”uusia aristokraatteja”? Yksi Euroopan historian talon vierailijoista: Eurokraattien kuplaa voidaan pitää elitistinä heidän tulojensa vuoksi, jotka ovat paljon suuremmat kuin useimmilla muilla Brysselissä asuvilla, vaikka EU:n toimielimet työllistävät myös urakoitsijoita, joilla on epävarma asema ja epävarmat tulot. Chloé Deligne korostaa, että yhteiselämä samassa ympäristössä, jossa vauraus jakautuu epätasaisesti, aiheuttaa tuntuvia jännitteitä. 70-luvun innokkaan ajan jälkeen 80–90-luvulla on otettu huomioon EU:n toimielinten läsnäolo kaupungissa välttämättömänä pahana.

Tämän vuosisadan alusta lähtien tämän erittäin korkean tulotason väestön (joka ei voi rajoittua pelkästään Eurokratteihin) ja muiden väestöryhmien välillä on ollut jännitteitä. Tämä tilanne lisää epäoikeudenmukaisuutta ja pahoinpitelyä. Siinä esitetään myös seuraavat kysymykset: Bryssel, Euroopan pääkaupunki, mutta kenelle? Ketkä hyötyvät eniten?

EU:n toimielinten perustamisen ja kaikkien maiden uusien asukkaiden määrän aikaansaama kiinteistödynamiikka lisää äärimmäisiä sosiaalisia, rahoituksellisia ja taloudellisia jännitteitä. Nämä jännitteet on otettava huomioon nopeasti, jotta tilanne ei pahene.

Missä määrin Bryssel on tällä hetkellä ”taidepääoma”?

Onko Bryssel inspiroiva kaupunki luovuuden puolesta? Mitä taiteilijat edustavat kaupungissa? Mikä on taiteellinen pääoma? Mitä tämä taiteilijoiden läsnäolo edustaa asukkaille? Käydäänkö niiden välillä vuoropuhelua? Tämä vuoropuhelu on yksi Wielsin toiminta-aloista.

Dirk Snauwaertilla ei ole merkitystä kulttuurin ja taiteen alalla. Joillakin kaupungeilla on suurempi merkitys taiteellisen luomisen tai levittämisen kannalta, mutta kyse ei ole pääkaupungin tehtäviin liittyvistä tehtävistä. Esimerkkejä taiteilijoiden kansainvälisestä läsnäolosta Brysselissä ovat pääasiassa 1800- ja 1900-luvuilla: Bryssel oli maanpaossa olevien kirjailijoiden (esimerkiksi Karl Marx, Victor Hugo) tai Alankomaista tulevien taiteilijoiden siirtokuntien isäntäkaupunki. La Monnaie -oopperatalo on Wagneriankielinen, koska Wagnerin teosvalikoima on kielletty Ranskassa. Brysselissä oli myös 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa intensiivinen taiteellinen luomisvaihe, erityisesti taide Nouveaun kanssa, jota kutsutaan myös kansainväliseksi separatismiksi.

Tällä hetkellä luomisalan erityisluonne Brysselissä (ja tämä suuntaus on kasvussa) koskee alan ammattilaisia (taiteilijoiden taiteilijoiden taiteilijoiden merkityksessä) keksintönä ja tieteidenvälisyyttä, jonka kansainvälinen keskus Bryssel on kiistatta. Tämä ilmiö alkoi 30 vuotta sitten, ja ”Kunstenfestivaldesartin” ansiosta nämä monialaiset aloitteet on koottu yhteen. Wielsillä on ollut kymmeneksi vuodeksi oleskeluohjelma, jossa eurooppalaisia taiteilijoita pidetään tervetulleina paitsi varsinaisessa institutionaalisessa merkityksessä myös avoimemmassa ja maahanmuuttajamielisemmässä mielessä, koska taiteellinen käytäntö itsessään on eurooppalainen ammatinharjoittajasta riippumatta. Alun perin oli olemassa ”flaamilainen aalto”, joka näkyi ”80-luvulla”, jossa tanssi-, uusmedia-, musiikki-, teatteri-, kirjallisuus- ja elokuvamaailman taiteilijat keräsivät ja vakiinnuttavat tieteidenvälisiä käytäntöjä Brysselissä (Anne Teresa de Keersmaeker, Wim Vandekeybus, Jan Fabre, Alain Platel jne.). Samaan aikaan uusien ilmaisutapojen ja -alueiden tutkimisen houkuttelemat taiteilijat saapuivat Brysseliin ja asuivat siellä. Tämän mahdollistivat suhteellisen alhaiset kiinteistökustannukset ja tilojen saatavuus.

Taiteilijat, jotka eivät enää pysty asumaan Amsterdamissa, Pariisissa, Lontoossa tai jopa Berliinissä, muodostavat taidekuplan. Berliini on kuitenkin edelleen suuri kaupunki pääasiassa Itä-Euroopassa, Wien puhuu enemmän ”entisestä Jugoslaviasta”. Bryssel ei koske erityisesti ketään, vaan se on sulatusruuvi.

Brysselin olisi kuitenkin ponnisteltava tämän tilanteen lujittamiseksi.

Eikö Euroopan rakentaminen anna mahdollisuutta mennä ”pääoman” käsitteen ulkopuolelle?

Grażyna Plebanek uskoo, että tänä globalisaation aikakautena ihmiset tarvitsevat myös paikallisia tunnusmerkkejä ja symboleja. hän ei näe toista eurooppalaista kaupunkia, joka ilmentää tätä kostean ja arvaamattoman kaupungin ulottuvuutta jo ennestään hyvin kansainvälisen väestön kanssa.

Dirk Snauwaert muistuttaa, että Bryssel mainitaan useimmiten EU:n toimielinten kotipaikaksi, mutta se on myös Naton kotipaikka.

Chloé Deligne vahvistaa, ettei missään virallisessa asiakirjassa sanota, että Bryssel on Euroopan pääkaupunki; tätä termiä käytetään yleisessä kielenkäytössä narratiivissa. ”Istuimen” ja ”pääoman” käsitteet voitaisiin erottaa toisistaan, jotta voidaan täyttää tämä symbolien tarve ilman, että se kuuluisi kansallisvaltion jäljentämiseen.

Koska Belgian ja Brysselin identiteetit ovat ”kevyitä” identiteettejä, Roel Jacobs ehdottaa ehkä, että moninaisuudesta tulee tämän identiteetin konstitutiivinen osatekijä. Tämä lähestymistapa on epätavallinen, koska olemme edelleen mukana kansallisten valtioiden laatimissa pohdinnoissa.

Olisi joka tapauksessa epäasianmukaista, että Eurooppa toimisi uutena kansallisvaltiona.