Vastuuvapauslauseke
Tämä toiminto tuottaa konekäännöksen, joka tehdään Euroopan komission eTranslation-ohjelmalla. Sen tarkoituksena on antaa lukijalle ylimalkainen käsitys sivun sisällöstä. Lue käyttöehdot
Huhtikuun lopussa minulla oli kunnia olla keskeisessä asemassa Euroopan parlamentin pääkeskustelusalissa ja pitää EuroClion vuosikokouksen avauspuheenvuoro ”Hope and History”.
Se kokoaa yhteen historianopettajia eri puolilta Eurooppaa ja toimii yhteistyössä Euroopan historian talon kanssa. Se on Brysselissä sijaitseva museo, jonka tehtävänä on pitää julkista tilaa Euroopan jatkuvasti kehittyvälle tarinalle.
Päätin olla sokeroimatta pillereitä, kysyin kokoontuvilta opettajilta, mitä he pitivät toivottavana tällä hetkellä, ja toivoin vastauksia.
Olen viime aikoina kokenut hienoja ristiriitoja toivon ajatuksesta. Ystäväni Ece Temelkuran pitää sitä ”liian pehmeänä sanana” väittäen, että elämme aikoina, ”jolloin meidän on ehkä toimittava, vaikka toivoa ei ole”. Tietyssä mielessä olen taipuvainen yhtymään tähän näkemykseen. Enää ei ole toivoa lempeästä, helposta ja vakaasta tulevaisuudesta, johon liittyisi kaikki jo käynnissä olevat ja varmasti tulevat ekologiset ja poliittiset mullistukset. En kuitenkaan ole varma, että monet ihmiset todella ”toivoisivat” tätä.
Sanoin, että haluamme elää mielekästä elämää, jota edistävät selkeys, mielikuvitus ja toiminta – resepti mielekkääseen toivoon, jonka lainasin Rebecca Solnitin ”Hope In The Dark” -teoksesta osoitteeni jäsentämiseksi.
Jos näemme selvästi, että kriisiemme syynä on tarina, johon olemme juuttuneet, emmekä väistämättömän humaanin perustavanlaatuinen ja olennainen epäonnistuminen.
Jos uskallemme kuvitella, etsimme ja löydämme yhdessä paikkoja ja ihmisiä, jotka tähän mennessä kohtaavat ja vaativat yhteisorganisaatiota rakentamaan omat vaihtoehtomme epäonnistuneille järjestelmillemme. Jain konferenssissa Regen Melbournen, Norjan Stavanger Future Panelin ja Puolan nuorisoliikkeen tarinoita ”Suunnitelma sukupolville”...
Jos toimimme, voimme kaikki seurata niiden esimerkkiä ja tehdä samoin.
Kaikilla opettajilla on mielestäni keskeinen rooli yhteisöissämme inspiraation lähteenä kaikille näille kolmelle asialle. Historian erityisenä tehtävänä on ehkä muistuttaa meitä siitä, että asiat muuttuvat, järjestelmät muuttuvat todella perustavanlaatuisella tavalla – jos ja kun siirrymme selkeyteen, mielikuvitukseen ja toimintaan.
Loistava isäntäni Laurence Bragard ja Guido Gerrichhauzen kävivät keskustelun jälkeen lyhyen kierroksen Euroopan historian talossa. Suosikkikohteestani museossa? Näyttely, jossa yhdistyvät fasistinen kirjallisuus ja eurooppalaisten unelmien kirjallisuus 1930-luvulta alkaen. Se oli voimakas viestini ilmentymä, uskon, että osoitus selkeyden, mielikuvituksen ja toiminnan voimakkuudesta pimeinä aikoina; muistutus siitä, että kaunis unelma Euroopasta syntyi liekkien, ei rauhallisen ja hiljaisen, edessä.
Tulevaisuus ei ole helppo, eikä se ole dynaamista ja hallittavissa. Asiat muuttuvat todella messuiksi.
Tässä messiikassa voi kuitenkin olla paljon kauneutta ja merkitystä. Ja kääntöpuoli saattaa olla vieläkin suurempi.
Se, että emme voi tietää tarkasti, miltä reitin jokainen vaihe näyttää ja miltä se tuntuu, ei saa estää meitä aloittamasta sen kävelyä.
Jon Alexander on palkittujen kansalaisten kirjoittaja: Miksi The Key To Fixing Everything Is All Of Us, yksi How To Save Democracy -podcastin isännöijistä, Harvard Kennedy Schoolin Ash Center for Democratic Governance and Innovation -keskuksen vieraileva tutkija ja yksi New Citizen -hankkeen perustajista.
Lue lisää Hope Manifesto -julistuksesta ja lataa siitä kopio enintään 24 kielellä.
