Luovuus

Hevonen puhalletussa lasissa, jossa on koriste-elementtejä, jotka on kehrätty ja työstetty tongilla. Lasityöntekijän vapaa-aikanaan luoma kappale.

Tämä lasihevonen on peräisin Liègen puhalletusta lasiteollisuudesta, joka on kansainvälisesti tunnustettu sen asiantuntemuksen perusteella.

Ei tiedossa.

Tilausten tuottamisen välisenä tauona lasipuhaltimet harjoittaisivat lautaslasin romukappaleita. He eivät heittäneet pois heittämiään, vaan he käyttivät mielikuvitustaan luodakseen lasiesineitä, joita kutsutaan ”bousillé”-kappaleiksi, kuten tämä hevonen.

Materiaali

Monivärinen puhallettu lasi ja kirkas kehrätty lasi

Ulottuvuus

15 × 6 × 20 cm

Luettelonumero

5052740

Tekijänoikeudet

Liègen maakunta – Vallonian elämän museo

Tila

Varastossa

Kuvatallenne

Liègen maakunta – Vallonian elämän museo

Mister Guttalin on figuriini, jonka Ettore Guatelli on itse valmistanut nostamalla käytetyn kengänkermaputken. Se havainnollistaa tapaa, jolla jotain ei voida väärentää. Tällainen pieni henkilökohtainen ”taideteos” voi palauttaa luovan työn tekijän käsiin ilon tehdä asioita – aivan kuten lapset tekivät, kun he muokkasivat leluja, takaisin, kun junk tarjosi loputtomia mahdollisuuksia, ja voisi tulla mitä tahansa mielikuvitustaan. Guatelli kertoo, että hauska on juuri tässä: inspiroimalla ”romua” ja etsimällä uudelleen keksintövipua.

Hänen museoonsa keräämiensä esineiden avulla Ettore Guatelli, museografia ja alakoulun opettaja, kehitti opetusfilosofian, joka perustui suoraan esineiden havainnointiin. Guatelli omaksuisi Ozzano Taron alakoulujen oppitunneillaan tai lukuisissa konferenssissa käymissään keskusteluissa – sitä toteuttamatta – vastaavan lähestymistavan kuin Bruno Munarin ja Maria Montessorin pedagogiikkaan liittyvä nykypäiväinen menetelmä, jossa esineet asetetaan hänen narratiivinsa ytimeen ja käytetään niitä protokollina kuvaamaan hänen kuvailemiensa tarinoiden arvoa ja merkitystä.

Ettore Guatelli valitettavasti sairastui 1990-luvun lopulla ja joutui käymään kemoterapiassa, joka rajoittui hänen makuuhuoneeseensa toipumisajaksi. Tänä aikana muovautuivat Mister Guttalinin kaltaiset teokset sekä kaikki viikunat, jotka hän on valmistanut luonnossa tai kodin ympäristössä esiintyvistä bitti- ja objekteista, kuten pyörreistä, saksanpähkinänsydämistä, luista, pupista tai korkkitulpasta. Guatelli täytti kokonaisia laatikoita, laatikoita ja kontteja näillä pienillä osilla, ja kappaleina hänen kädensä toivat elämään pienikokoisten ihmisten massan, joka on nyt esillä leikkihuoneessa.

Guatellin käsintehdyt viikunat (myös Mister Guttalin) ovat esillä leikkihuoneessa, jossa ne on järjestetty ja esitetty vierekkäin oikealla seinällä olevilla hyllyillä. Leikkihuone on museon erityinen osa luultavasti siksi, että se kertoo Guatellin tutkimusmenetelmän tarinan, jossa vierailijat näkevät omin silmin vain, mitä Guatelli halusi tehdä: kerätä esineitä pitkistä ajoista kaukaiseen tulevaisuuteen. Täällä ei ole ainoastaan viikunoita vaan myös muita leluja – saksanpähkinän kuorista valmistettuja myllyjä, noutoautoja, karuselli- ja pienoislentokoneita – jotka kaikki ovat lasten valmistamia, jotka tutustuvat yksinkertaiseen lankaan ja kuvittelevat maailmaa.

Materiaali

Kengänkermaputki

Ulottuvuus

Cm: Leveys 5 – korkeus 6 – perushalkaisija 4

Tekijänoikeudet

@Ettore Guatelli-museosäätiö

Tila

Esillä

Kuvatallenne

Mauro Davoli

Tilan, itseensä ja renkaan rajapintaan luodaan esteettinen kokemus. Mielipiteen ilmaiseminen perustuu käsitykseen, jopa makuun. Ensin mainittu on teorian aiheena, jälkimmäinen on jotain, jota me teemme päivittäin – joko mielellämme tai erittelemme jotain. Puutarhan renkaasta valmistettua kukkakerrosta voidaan pitää itsenäisenä yrityksenä ratkaista ongelmallisen teknologisen jätteen ongelma, kun taas museossa se herättää keskustelua kokoelman luomisesta tai ei-toivotusta kulttuuriperinnöstä. Vaikka kierrätys on mahdollista, rengas on helpompi heittää tienvarsiosiin, jotta se voi kasvaa muilla sivilisaation hedelmillä: jääkaapit, PET-pullot ja muovipussit. Tämä on osoitus siitä, että meidät ovat vakiintuneet ja palvelusuuntautuneet luontoon, sekä älykkyydestämme, joka vapauttaa meidät suhteesta avaruuteen. Liukastuminen antaa meille myös tilaisuuden pohtia, mitä kannattaa kerätä ja miten siitä puhutaan?

Renkaat, jotka on haudattu maahan aidoksi tai kukkapenkeeksi, koiranvuoteeksi, keinuksi tai sandaaliksi, ovat nähtävissä maailman neljässä kulmassa. Uudelleenkäyttötavat ovat lukemattomia, ja käyttäjien luovuus on rajoittamatonta. Kumiesine liittyy suoraan tilan luomiseen ja parkitsemiseen, joten se herättää kysymyksiä seuraavista seikoista: yksityisen ja yleisen, rappeutuneen ja tavallisen, esineen ja muun kuin esineen rajat, se, joka voidaan jättää huomiotta ja joka on näkyvä, sekä ihmisen ja luonnon välinen valistuksen jako.

Puolassa etnografiset museot etsivät identiteettiä. He ovat menettäneet sen maaseutu- ja kansanympäristön rapautuessa. Pienen kylän kirkkomessuilla saaduista renkaista valmistettu kukkakerros voidaan tulkita monin tavoin: ympäristötietoisuuden ja -ajattelun ilmauksena, joka ei ollut tunnusomaista kansanperinnölle; mutta myös panoksena keskusteluun siitä, mitä kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan;

Keskeinen ulottuvuus, joka tässä tapauksessa liittyy jätteen laajempaan käsitteeseen, on uudelleenkäyttö ja kierrätys – uudelleenkäyttö ja uuden toiminnon antaminen jo olemassa oleville esineille. Se on alueellinen tamointi ja esteettinen tekijä, ja se vie meidät kokemaan maailmaa ja keskustelemaan arvoista, jotka järjestävät kokemuksiamme. Voiko roskalla olla muuta kuin taloudellista arvoa?

Materiaali

Maalaus, leikkaaminen, liimaus, auton rengas

Ulottuvuus

Korkeus 65 cm; Pituus 80 cm; Syvyys noin 30 cm

Luettelonumero

PME 58041

Tekijänoikeudet

PME/NEM

Tila

Esillä

Kuvatallenne

Valokuva: Edward Koprowski

Itävaltalainen Folk Life- ja Folk Art -museo sai teoksen vuoden 2022 puolivälissä. Viennese-taiteilija Sabine Wiedenhofer suunnitteli ja loi tämän teoksen vuonna 2021 esineiden jäännöksistä (kirjeet, kynttilät, täplälelut jne.), jotka olivat oma-aloitteisesti muistossa Wienin piirikunnassa 1 2. marraskuuta tehdystä terrori-iskusta. Islamisti-iskun aikaan taiteilija oli itse kaduilla, joilla isku tapahtui, ja joutui perheensä luokse paetakseen terroristien tulipaloa. Seuraavina päivinä hän vieraili iskun kohteissa useaan otteeseen ja näki, miten uhrien muistiin sijoitettujen esineiden määrä kasvoi edelleen. Hän katsoi, että nämä esineet on muutettava pysyviksi taideteoksiksi.

Wienin kaupungin keskustassa 2. marraskuuta 2020 – ennen kuin covid-19-pandemiasta johtuvat uudet sulkutoimet alkoivat – tehty islamistinen terrori-isku oli valtava isku, jonka seuraukset tuntuvat edelleen. Vaikutukset kohdistuivat Itävallan pääkaupungin asukkaisiin henkilökohtaisella ja emotionaalisella tasolla aivan kuten muunkin Itävallan asukkaan. Monet tiesivät tai tietävät ihmisiä, jotka olivat olleet terrori-iskun kohteilla. Se kokoaa yhteen iskusta saadut kokemukset, tapahtuman välittömästi jälkeiset kokemukset sekä tapahtuman ja koko maan yksilölliset ja kollektiiviset muistot sekä käytössä olevat selviytymismekanismit muiden Euroopassa ja sen ulkopuolella sijaitsevien paikkojen kanssa, jotka ovat kärsineet islamistisesta terrorismista viime vuosina.

Esineet ovat epätyypillisiä itävaltalaiselle Folk Life- ja Folk Art -museolle. Taideteokset lahjoivat museolle taiteilija ja hänen teoksiaan esittävä galleria. Itävaltalaisen Folk Life- ja Folk Art -museon kokoelmissa on lähinnä jokapäiväiseen kulttuuriin ja/tai kansantaiteeseen liittyviä esineitä, ja niihin sisältyy muutamia nykyaikaisia taideteoksia. Ottaen huomioon iskun erityisen merkityksen Wienin ja koko Itävallan kulttuurisen ja kollektiivisen muistin kannalta itävaltalainen Folk Life- ja Folk Art -museo päätti sisällyttää nämä esineet kokoelmiin ja säilyttää ne Wienissä lisätutkimuksina.

Wienin terrori-isku ja oma-aloitteiset muistomerkit, kuten vierailu iskujen kohteissa, kirjainten, kynttilät, ylpeät lelut ja vastaavat, ovat jättäneet leimansa. Näiden muistiesineiden tuhoamista ei olisi pidetty pelkästään taiteilijan vaan jätehuollosta vastaavan kunnan osaston mielestä merkkinä kunnioituksen ja muiston loukkaamisesta. Heräsi kysymys siitä, miten käsitellään näitä erityisiä aineellisia muistoesineitä, joita ei ollut (pysyvää) paikkaa julkisessa tilassa ja joita oli sen vuoksi ”luovutettava”. Vaikka asianomaiset kunnalliset yksiköt poistivat ne alun perin ja käsittelivät niitä ”jätteinä”, viimeksi mainitut ottivat myöhemmin yhteyttä taiteilijaan näiden esineiden käsittelyn logistiikassa. Näiden esineiden siirtäminen itävaltalaiseen Folk Life- ja Folk Art -museoon on tarjonnut institutionaalisen ja museon puitteet tälle muiston ilmaisulle sekä iskusta selviytymiselle ja sen päättämiselle.

Materiaali

Lasi, alumiini

Ulottuvuus

Juomalasi 26 x 26; Alumiini: 37 x 37

Luettelonumero

ÖMV/89.815/01,02

Tekijänoikeudet

© Volkskundemuseum Wien

Tila

Varastossa

Kuvatallenne

© Christa Knott, Volkskundemuseum Wien © Claudia Peschel-Wacha, Volkskundemuseum Wien

Esine on miespuolinen miespaita, jossa on erilaisia logoja ja tuotenimiä ja jota runoilija ja kirjailija Karl Martin Sinijärv, josta myöhemmin tuli Viron kirjailijaliiton puheenjohtaja, käytti Tarton yliopistossa.

Runoilija Karl Martin Sinijärv ei voinut muistaa, miten hän sai tämän paitan: ”Sangar-paitatehtaalta peräisin olevien lähes mustien paitojen on oltava yksi näistä melkein mustista paitoista, joita myydään nimellä Casual Glam. Jossain vaiheessa 1990-luvulla ja heittämällä pois toisen vaatekappaleen tunsin syyllisen ja ajattelin ainakin kauneuden kitkevän etiketin. Se tuntui silloiselta hiljaiseksi asiaksi. Sen jälkeen lopetin etikettien poistamisen useista muista vaatteista ja ajatuksen, joka oli minun mielestäni upotettu tähän mustaan paitaan merkkien tyyliin. Tavoitteena oli ihannoida ja pahoitella 1990-luvun kulttuureja ja uuden iän toivoa. Urve jatkoi etikettien kiinnittämistä paitaan, mikä johti vuosien mittaan mittavaan keräämiseen. Paita on jopa johtanut nykyaikaisen tieteen uudelleenmäärittelyyn: ”Jos etiketti tarkoittaa esinettä ja asia ilmaisee etiketin, mutta se, että etiketti on itse asiassa täysin eri asia, jolla puolestaan on oma etiketti ja kaikki on yhtä sekavaa kuin ylös- ja sisäpaita, niin kutsumme puoliotikkoja.” On hyvin tyypillistä Tarton yliopistokaupungille. Jossain vaiheessa maailma muuttui, ja paita embellishing päättyi. Se on ollut kaapissa pitkään. Siihen asti, kunnes 1990-luvulle oli tullut osa historiaa, pojani oli löydettävä koulusta joitakin vaatteita 1990-luvun tyyppiselle puolueelle. Tällä tavoin paita sai aikaan uuden elämän vuokrasopimuksen auringon alla, mikä saattaa toivottavasti jatkua tässä museossa.” Muotihistoriasta kiinnostuneet voivat tunnistaa osan 1990-luvun merkeistä, jotka ovat nyt tulleet historian kierrätysastioihin.

Hyvin erilaisten tuotemerkkien kuvat ovat kiehtova tarina Euroopan tekstiiliteollisuuden viimeaikaisten muutosten historiasta. siitä, mitkä merkit olivat suosittuja nuorten keskuudessa; mitä suunnittelijoita on käytetty; ja miksi jotkin tuotemerkit ovat hävinneet maailmanmarkkinoilta sekä Itä- että Länsi-Euroopassa ympäristöjalanjälkensä vuoksi; vaikka tämä erityispaita valmistettiin Virossa laadukkaasta materiaalista.

Viron kansallismuseo järjestää vuosittain yhteistyössä koulujen ja oppilaitosten kanssa ”Time Travels” -koulutusohjelman (Ajarännakud), ja tämä paita antoi Tallinnan toisen asteen tiedekoulun oppilaalle mahdollisuuden kokea elämää 1990-luvulla Viron itsenäistymisen jälkeen (siirtymäyhteiskunta, yksityisen yrityksen perustaminen, uudet muotisuuntaukset jne.). Paita on annettu Viron kansallismuseolle, ja se parantaa museon pysyvää näyttelyä Encounters.

Jossain vaiheessa maailma muuttui, ja paita embellishing päättyi. Paita oli ollut vanhempien sotakaapissa pitkään, kunnes viimeaikaisen historian nostalgia muutti 1990-luvun suosion, ja tätä vaatetta voitiin käyttää 1990-luvun puolueessa.

Ne, jotka ovat erittäin kiinnostuneita muotihistoriasta, voivat tunnistaa monet muutama vuosikymmen sitten suosituista tuotemerkeistä, jotka ovat nyt nousseet historian kierrätysastiaan.

Materiaali

Puuvilla

Ulottuvuus

Korkeus × leveys × syvyys: 80 × 50 × 10 cm

Luettelonumero

ERM A 1066:6

Tekijänoikeudet

Viron kansallismuseo

Tila

Tekstiilien varastointi/kokoelmat

Kuvatallenne

Viron kansallismuseo

Tätä artefaktia valmistettiin todennäköisesti yhdessä Romanian lasinpuhallustehtaista, joista monet ovat Transylvaniassa ja joista kaksi suosituimpia ovat Pădurea Neagrăssa ja Tomeștissa. Huolimatta siitä, että lasin puhaltaminen on ammatti, joka edellyttää henkilökohtaista taitoa ja deksteriteettiä, niiden luovan työn tekijät, jotka yleensä kuuluivat lasiosuuskuntiin tai -yrityksiin, allekirjoittivat nämä esineet harvoin. Kommunistisessa hallinnossa niitä hallinnoi kasvoton valtion elin, joka oli nimetty ainoaksi toimittajaksi ja jolle lasipuhaltajien työ oli näin ollen suoraan osoitettu.

Vaikka itse artefaktin alkuperä on epäselvä, tiedämme, että lasiesineitä valmistettiin Transylvaniassa 1600-luvun alusta lähtien, jolloin työntekijöitä tuotiin Italiasta ja erityisesti Muranosta. ajan mittaan heihin tulivat saksalaisia ja slovakialaisia työntekijöitä. Myöhemmin Pădurea Neagrăn ja Tomeștin lasitehtaat avattiin Transylvaniassa. Kommunististen aikojen puolivälistä lähtien lasikaloja olisi ilmestynyt useimmissa kotitalouksissa Romaniassa. Kansallisessa myytologiassa jähmeät kuvat tällaisista kaloista istuvat kudottujen doilien vieressä katodisädeputkitelevisioiden koristeina. Joissakin lähteissä mainitaan, että noin 90–95 prosenttia valmistetuista tuotteista vietiin Yhdysvaltoihin.

Esine on osa yksityisen lahjoittajan Marius Cazanin lahjoittamaa laajempaa kokoelmaa. Kommunistihallinnon vuonna 1989 ohittaneen vallankumouksen jälkeen Romanian uusi pienviljelijämuseo ilmoitti hyväksyvänsä suuren yleisön taideteoksia näyttelyihinsä ja arkistoihinsa ja korostavansa siten rooliaan jokapäiväisen historian ja Romanian viimeaikaisen menneisyyden esiin tuomisessa. Monet näistä kaloista tulivat museon haltuun näyttelyissä, kuten Cei din lume fără nume (2012) ja Muzeu3017 ( 2017).

Artefakti on yhteinen kohde, josta museot ovat vasta äskettäin sopineet, että sillä on merkitystä historiallisten tapahtumien tai korkean kulttuurin kannalta. Se ei sinänsä ole massatuote, koska sen valmistukseen tarvittiin käsityöläisen taitoja. Kyseessä on enemmän kuin kotimainen tuote, koska se heijastaa omistajan elämäntapaa ja heijastaa laajaa yhteiskunnallisten asenteiden kirjoa. Se kokoaa normaalin elämän pois hallinnosta mutta osoittaa myös, miten tavalliset esineet voisivat auttaa legitimoimaan valtaa, kun niistä tulee hallinnon kuvakkeita. Kommunismin puitteissa koristeet tekevät ylellisistä demokraattisista ja esteettömiä tarjoamalla mahdollisuuden muuttaa talo kodiksi. nykyään tällaisia esineitä pidetään usein kitschinä.

Materiaali

Lasinpuhallus

Ulottuvuus

30,5 x 10 x 6 cm (L x W x H)

Luettelonumero

C.Ob-0048

Tekijänoikeudet

Romanian maanviljelijän kansallismuseo

Tila

Varastossa

Vladimir Bulza/tekijänoikeus NMPR

Kuvatallenne