Euroopan kartoitus

Mistä Eurooppa alkaa ja mihin se päättyy? Eurooppaa on muinaisista ajoista alkaen pidetty omana kokonaisuutena, jota kulttuuri ja historia ovat muokanneet. Maantieteellisesti Eurooppa ja Aasia ovat kuitenkin samaa mannerta.

Kiinnostuksella karttoihin ja karttojen laatimiseen on Euroopassa pitkä ja monipolvinen historia, joka ulottuu aina antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Löytöretket Amerikkaan 1400-luvulla muuttivat eurooppalaisten käsitystä maailmasta sellaisena kuin he olivat oppineet sen tuntemaan ja myös sitä, miten he itse näkivät itsensä.

Myytti Europasta

Europa oli kreikkalaisessa mytologiassa Foinikian eli nykyisen Libanonin prinsessa. Europan kauneus lumosi Zeus-jumalan, joka ilmestyi hänelle valkoisen härän muodossa ja vei hänet mukanaan Kreetan saarelle.

Antiikin ajoista aina nykypäivään saakka Euroopan nimi on yhdistetty tähän myyttiin, joka esiintyy taiteessa, kirjallisuudessa, uskonnossa ja politiikassa. Myytti ja siihen liittyvä kuvasto ovat aina saaneet uuden tulkinnan kunkin ajan näkökulmasta.

Eurooppalainen perintö

Mikä sitoo Eurooppaa yhteen? Mitä voidaan pitää eurooppalaisena perintönä?

Eurooppa on enemmän kuin kaikkien sen maiden historian summa. Mutta onko se sivilisaatio ja kulttuuri, jolla on omat historian saatossa kehittyneet perinteensä ja arvonsa?

On tiettyjä jo alkujaan eurooppalaisia peruselementtejä, jotka ovat levinneet koko mantereelle. Voidaanko niitä pitää eurooppalaisen kulttuurin tunnusmerkkeinä? Jos voidaan, mitkä osat Euroopan perinnöstä haluamme säilyttää, mitä haluamme muuttaa ja mitä meidän ei pitäisi hyväksyä?

Muisti

Jos pidämme menneisyyden mielessämme, auttaako se meitä olemaan toistamatta aiempia virheitä? Muistamista pidetään keskeisen tärkeänä. Se on oppimisen ja itsetuntemuksen perusta sekä yksittäisille ihmisille että ihmisryhmille.

Muistaminen on kuitenkin monimutkainen prosessi. Se on valikoivaa ja liittyy erottamattomasti unohtamiseen. Muistomme ovat olennainen osa historiaa ja vaikuttavat syvästi nykyhetkeemme ja tulevaisuuteemme. Se miten muistamme tietyn historian tapahtuman, muuttuu jatkuvasti.