Ajatuksia Euroopasta – Mitä olemme oppineet?

Mitä voimme oppia menneisyydestä tulevaisuutta varten?

Euroopan historian talossa on järjestetty kesäkuusta 2021 lähtien sarja verkkokeskusteluja, joihin osallistuu kansainvälisesti arvostettuja historian ja yhteiskuntatieteiden tutkijoita. Sarjan nimi on ”Ajatuksia Euroopasta”, ja kussakin luennossa tarkastellaan jotakin historiallista tapahtumaa tai aihetta, joka voi auttaa valaisemaan maanosamme identiteettiä tai identiteettejä ja ymmärtämään nykyisiä haasteita. Luentosarja liittyy Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission järjestämään Euroopan tulevaisuuskonferenssiin, monikansalliseen hankkeeseen, jossa visioidaan tulevaisuutta monenlaisin tapahtumin. Sarjassa on kaksitoista luentoa, ja se lähestyy nyt puoliväliä, kun sarjan viides luento pidetään 21. joulukuuta.

Tulevaisuuskonferenssi on luonteeltaan avoin ja osallistava, joten myös kaikki luennot lähetetään suoratoistona museon Youtube-kanavalla. Näin uusilla ja vanhoilla museokävijöillä sekä Euroopassa että muualla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja reaaliajassa.

Sarjamme alkoi 22. kesäkuuta Ivan Krastevin puheella, jonka otsikkona oli ”Miten covid-19-pandemia muuttaa Eurooppaa sellaisena kuin se on tiedossa?”. Sofian liberaalistrategiakeskuksen perustaja totesi, että ”paradoksaalisesti, kun Eurooppa sulki rajansa, tunteen elämisestä yhteisessä Euroopassa vahvistui kuin koskaan”, kun ihmiset alkoivat vertailla kokemuksiaan pandemiasta. Hän kuvasi covid-19-pandemiaa Euroopan demografiseksi hetkeksi ja pohti, miten se sai ihmiset miettimään väestön ikääntymisen mahdollisia seurauksia. Kun eräs kuuntelija kysyi, mitä Krastev odottaa tulevaisuuskonferenssilta, hän vastasi toivovansa EU:lta selkeämpiä kannanottoja. Hän totesi, että näiden keskustelujen pohjalta voisimme paitsi tehdä asioita eri tavalla myös perustella toimintamme eri tavalla. Politiikassa ei ole kyse vain siitä, mitä hallitus tekee, vaan myös sanavalinnoista, joilla se perustelee toimintaansa.

Sarjan toisen luennon piti 21. syyskuuta professori Markéta Křížová Kaarlen yliopistosta Prahasta. Aiheena oli kolonialismin vaikutus Euroopan identiteettiin. Křížová totesi, että laajentuminen merentakaisille alueille 1600-luvulta aina 1900-luvulle johti osaltaan ajatukseen oman rodun ylemmyydestä. Hän osoitti, miten tutkijat ja ajattelijat määrittelivät eurooppalaisen identiteetin ”sivistyneeksi” kulttuuriksi toisin kuin Amerikan ja Afrikan paikallisväestön takapajuisina ja barbaarisina pidetyt elämäntavat. ”Euroopan siirtomaahistoria ei ole täysin ohi. Se säilyy osana kokemusta Euroopasta.”

Ajatuksia Euroopasta -sarjan kolmannen luennon piti 19. lokakuuta professori Kerry Brown Lontoon King’s Collegesta. Hänen aiheenaan olivat erilaiset länsimaiset käsitykset Kiinasta ja niiden kehitys 800 vuoden aikana, ja hän selitti, että länsimaiden ja Kiinan suhteiden taustalla on pitkä ja monimuotoinen historia, jota ei ole koskaan kunnolla merkitty muistiin. Hän on ottanut tehtäväkseen tämän historian kirjoittamisen. Brown huomautti myös, että Länsi- ja Itä-Euroopan maiden kokemukset toiminnasta Kiinan kanssa ovat hyvin erilaisia, mikä johtuu kommunismin perinnöstä.

Kysymykseen, kuinka Eurooppa voisi pyrkiä hedelmälliseen suhteeseen Kiinan kanssa, hän vastasi, että samanaikaisesti noudatetaan kahta toisilleen vastakkaista lähestymistapaa: suurvallan kanssa käydään kauppaa ja tehdään yhteistyötä ilmastonmuutoksen alalla ja samalla tuomitaan ihmisoikeusrikkomukset sekä Hongkongin ja Xinjiangin viimeaikaiset tapahtumat. Myönteinen ja kielteinen narratiivi ovat olleet olemassa rinnakkain Euroopan ja Kiinan koko 800-vuotisen suhteen ajan, ja ne ovat syntyneet tämän historian tuloksena.

Neljännessä keskustelussamme 23. marraskuuta Wienin yliopiston professori Philipp Ther jätti pakkaamatta pakolaisten historian nyky-Euroopassa. Hän kertoi, miten poliittisen ja uskonnollisen vainon uhrit ovat paenneet niin 1800-luvun vallankumousten kuin Jugoslavian konfliktin vuoksi eri puolille Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaan. Hän elävöitti näitä tarinoita esittelemällä dokumentoituja ihmiskohtaloita. Esimerkiksi puolalais-itävaltalais-ranskalainen kirjailija ja ”ikuinen pakolainen” Manès Sperber joutui maailmansotien vuoksi pakenemaan useasta maasta ja jäi vangiksi kaksi kertaa. Hän eli suuren osan elämästään köyhyydessä ja eristyksissä, ja kirjoitti muistelmiinsa: ”Vajoan aina alemmas ja olen huomannut, että joka tasolta voi pudota alemmas eikä kuilulla ole pohjaa.”

Professori Theriltä kysyttiin, mitä poliittiset päättäjät voisivat oppia erilaisista historiallisista lähestymistavoista kotouttamiseen, ja hän totesi, että kannattaa panostaa kielen oppimiseen ja ammattikoulutukseen, jotta pakolaisia voidaan auttaa löytämään työtä. Hallitusten politiikkaa on kuitenkin tuettava yhteiskunnassa käytännön toimilla.

Viidennessä keskustelussamme 21. joulukuuta professori Mary Kaldorin kanssa tarkastellaan sitä, miten sosiaaliset liikkeet ovat ajatelleet EU:n roolia maailmassa. Lähde mukaan matkalle Euroopan tulevaisuuteen menneisyyden kautta. Mitä teet, jos historiallinen näyttö asettaa mielipiteesi ja ajatuksesi kyseenalaiseksi?

Tulevat luennot