Vastuuvapauslauseke
Tämä toiminto tuottaa konekäännöksen, joka tehdään Euroopan komission eTranslation-ohjelmalla. Sen tarkoituksena on antaa lukijalle ylimalkainen käsitys sivun sisällöstä. Lue käyttöehdot
Iosif Király, kuvataiteilija, arkkitehti ja opettaja, Bukarest, Romania
Mail Art -liikkeen kannattajat pitävät postitaidetta kaikkein demokraattisimpana taidemuotona, koska se tukeutuu joidenkin kannattajiensa mukaan kaikkein demokraattisimpaan instituutioon, postipalvelu. Perusajatuksena on, että kuka tahansa, jolla on pääsy postipalveluihin, voi alkaa postitaiteilijaksi. Kaikessa verkoston toiminnassa noudatetaan muutamaa loukkaamatonta sääntöä: sensuuria ei harjoiteta, kaikki toimitetut teokset asetetaan näytteille, lähetettyjä teoksia palauteta. Jokainen osallistuja saa yhden julkaisun tai luettelon, jossa on kaikkien osallistujien nimet ja osoitteet. Osallistujat voivat valita luettelosta uusia yhteistyökumppaneita tai mainostaa sen avulla itseään muille, jotka saattavat haluta ottaa heihin yhteyttä tulevia hankkeita varten. Postitaideteoksia tai -arkistoja ei ole tarkoitettu kaupalliseen käyttöön.
Nykytaidemaailmassa arvostelijoiden, kuraattorien, gallerien ja keräilijöiden on validoitava taide-esine ennen kokeen läpäisemistä, kun taas postitaidemaailmassa taide-esine saa vahvistuksen vain postipalvelun työntekijöiltä. Tämän duchampilaisen haasteen ovat ”heittäneet” maailmalle Fluxus-liikkeen taiteilija Ray Johnson ja hänen perustamansa New York Correspondence School -verkosto.
Verkosto alkoi muotoutua jo 1960-luvulla ja oli laajimmillaan 1980-luvulla. Tuohon aikaan siihen meni mukaan muutama romanialainen taiteilija, jotka kuuluvat enimmäkseen minun sukupolveeni. Postitaiteessa painotus on kommunikoinnissa, luovien ideoiden vapaassa vaihdossa, kulttuurirajojen ylittämisessä, vapaudessa ja sosiaalisten tabujen kyseenalaistamisessa. Toisin sanoen kaikessa sellaisessa, mitä Romanian kommunistihallinto (ja totalitaariset hallinnot yleensä) eniten pelkäsi.
Tästä syystä postitaideverkostoon osallistuvien toimintaa alettiin valvoa ja sensuroida. 1980-luvun loppua kohti se oli lähes pysähtynyt. EN voinut koskaan olla varma, pääsisivätkö viestini perille määränpäähänsä tai saisinko kaikki minulle lähetetyt viestit.
Kun nykyään ajattelen 80-lukua, se ei tuota minulle mielihyvää, mutta postitaide-episodi esittäytyy siinä yhä tukevampana kiinnekohtana: vaikka se loittonee ajassa, tuntuu se minusta yhä läheisemmältä.
Kirjeen kuvalähde: Radu Igaszagin (s. 1953) postitaidetta, Romania
