Kirjoittanut Marie-Mathilde Wielgus

Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen 77. vuosipäivänä eli holokaustissa menehtyneiden kansainvälisenä muistopäivänä Euroopan historian talo esitti verkossa elokuvan ”Saulin poika”. Yleisöllä oli mahdollisuus seurata esitystä ja keskustella elokuvasta sen jälkeen. Koululaisille järjestettiin lisäksi verkkotyöpaja aiheesta ”Minkälaista historiaa kannat mukanasi?”.

Työpajan aluksi museokasvattaja Laurence Bragard esitteli Euroopan historian taloa ja kertoi, millä tavalla toinen maailmansota ja juutalaisten joukkotuhon muisto ovat esillä museossa. Työpajaan osallistui kaksi 11-vuotiaiden koululaisten luokkaa, joista toinen oli Alicanten Eurooppa-koulusta ja toinen Brysselin brittiläisestä kansainvälisestä koulusta. Mitä voi ”talo” täynnä Euroopan historiaa pitää sisällään? Lapsilta eivät ideat loppuneet: he näkevät valokuvia, univormuja, Euroopan maiden aarteita, aseita, junia ja säiliöitä. He halusivat kuulla sisällissotia, siirtolaisia ja EU:n valtaa. Työpajan aiheena oli holokausti eli juutalaisten joukkotuho, joten lapset kertoivat, mitä siitä tiesivät: puheeksi tulivat Euroopan juutalaisten karkottaminen ja kansanmurha, keskitysleirit, kaasukammiot, toisistaan eroon joutuneet perheenjäsenet, anastettu henkilökohtainen omaisuus ja ihmisoikeusloukkaukset.

Museon kokoelmaan kuuluu ainutlaatuinen esine, joka auttaa havainnollistamaan työpajaa: Josef’s Coat. Josef Fränkel selvisi ainoana perheestään holokaustista. Hänen tyttärensä Ritula Fränkel teki miehensä Nicholas Morrisin kanssa Josefille kuuluneesta takista mieleenjäävän ja symbolisen teoksen, joka kertoo hänen elämästään valokuvin ja dokumentein. Lapsia pyydettiin luomaan itse samankaltainen takki ja koristelemaan se piirroksin ja valokuvin, jotka kertovat heidän omista keinoistaan selviytyä, kun heillä on vaikeaa.

Työpajan toisessa osiossa lapset kertoivat siitä, mitä he olivat kahden viikon ajan luokissaan tehneet: lukemistaan kirjoista, näkemistään filmeistä ja luokassa käydyistä keskusteluista, joilla he olivat pohjustaneet aihetta. Molemmille luokille oli annettu oikea takki, ja he kertoivat, miten olivat koristaneet sen. Alicanten Eurooppa-koulun oppilaat olivat piirtäneet ja kiinnittäneet takin vasemmalle puolelle asioita, jotka olivat heille tärkeitä. Takin oikea puoli kuvasi heidän tulevaisuuden toiveitaan ja selkäpuoli pandemiaan liittyviä murheita ja sitä, kuinka etäällä heidän sukulaisensa olivat. Brysselin brittiläisen kansainvälisen koulun oppilaat kirjoittivat ajatuksiaan lapuille, jotka he nitoivat yhteen työpajan aikana. Hihoihin he kiinnittivät henkilökohtaisia haasteitaan. Selkäpuolella he taas kertoivat vaikutuksista, joita menneillä konflikteilla oli ollut heidän perheisiinsä Intiassa ja Romaniassa. Takin etupuoli kuvasi terveyskriisiä, eristäytymistä ja maskeja, jotka peittävät paitsi kasvomme myös persoonallisuutemme, kuten eräs oppilas totesi.

Alicanten Eurooppa-koulun opettaja Mark Scottin mukaan yksi tämän harjoituksen haasteista oli löytää jotakin positiivista elämän vaikeista tilanteista ja huomata, että vaikeudet on helpompi voittaa, kun ymmärtää, mikä itselle on tärkeää, kuten perhe, ystävät tai lemmikkieläimet. Hän piti Josefin takkia tärkeänä, sillä siihen liittyvän henkilökohtaisen tarinan avulla lasten oli helpompi käsittää, mistä holokaustissa oli kyse. BEVERLY Tranter Brysselin brittiläisestä kansainvälisestä koulusta tähdensi vielä, että kasvatuksellisen näkökulman lisäksi harjoitus tarjosi lapsille mahdollisuuden tutkailla mielensä sopukoita ja pukea sanoiksi vahvoja ja vaikeita tunteita.

Euroopan historian talo kiittää oppilaita ja heidän opettajiaan osallistumisesta työpajaan ja holokaustissa menehtyneiden kansainvälisen muistopäivän ohjelmaan.