Kun Euroopan parlamentin toimivalta on viime vuosikymmenten aikana vähitellen lisääntynyt, sen toimintaa ovat leimanneet kasvava monitahoisuus ja pyrkimys lisätä legitiimiyttä. Tiedonhallinta on ollut tässä avainasemassa, ja tieto on virrannut kahteen suuntaan: valiokuntien erikoistumiseen ja koko ajan kasvavaan yleisöviestintäään. Näin toimimalla parlamentti pyrkii paikkaamaan Euroopan unionin rakenteissa olevaa demokratiavajetta.
Syötteenä käytettävä tieto saa legitiimiyttä tehokkuudesta. Valiokunnat ovat olleet keskeisessä roolissa tietojen käsittelyssä lainsäädäntötyön tehostamiseksi. Lujittaessaan asemaansa ja vaatiessaan lisää avoimuutta koko EU:n rakenteisiin ne ovat myös vahvistaneet parlamentin roolia eurooppalaisessa hallintotavassa. Tuotoksena käytettävä tieto taas saa legitiimiyttä kansalaisten omistajuudesta. Suorat vaalit ja yhä kasvava valta eivät ole automaattisesti lisänneet Euroopan parlamentin legitimiteettiä. Kansalaisten tavoittaminen suoraan, niin tiedon antamiseksi kuin myös sen saamiseksi, on muodostunut legitiimiydelle tärkeäksi taistelukentäksi ylikansallisessa Euroopassa.